Annapurna circuit - kohti Thorong la passia.

No arvatkaa missä?

No arvatkaa missä?

Niin lähellä, niin lähellä Thorong la passin ylittämistä!

Ennen Thorong la passin ylittämistä voi yöpyä joko Thorung phedissä (4540m) tai High campissa (4925m). Monet suosivat Thorung phediä, koska se on tietty alempana. Me olemme totuttaneet kehomme jo hyvin korkeaan ilmanalaan kiitos Tilicho-järven sivutrekin, joten koemme turvalliseksi nousta High campiin asti yöksi. Siitä on sitä paitsi seuraavana päivänä paljon lyhkäsempi matka Thorong la passiin ja siitä yli seuraavaan kylään.

Päivän nousu tulisi olemaan noin 700m, mikä on paljon päivää kohden. Thorung phediin asti nousu oli helppoa, mutta se hetki kun näit jyrkän mäen mikä vaan jatkui ja jatkui Thorung phedistä kohti High campia, rupesi vähän itkettämään. Nousu oli rankka. Todella rankka. Eikä se tuntunut loppuvan ikinä. Hitaasti mutta varmasti me kumminkin nousimme vuoren rinnettä ylös ja saavuimme aikaisin 11.00 jälkeen High campiin tuskaisina, hikisinä ja hengitys vinkuen.

Maisemat olivat kyllä sellaiset, että tunsi olevansa maailman katolla. High campissa ei kumminkaan ole sen suurempaa puuhaa kuin missään muuallakaan. Joten istuskeltiin jälleen ruokasalissa kuin sillit purkissa toisistamme lämpöä hakien. Monta tuttua naamaa jo ja monta uuttakin. Pienessä kortinpeluu porukassamme oli saksalainen pariskunta, New yorkissa asuva Israelilainen ja soolomatkaileva jenkki. Ilta kului jutellessa kaikkea maan ja taivaan väliltä - lähinnä reissujuttuja jakaessa, korttia pelatessa ja juodessa tuhottomasti teetä. Suihkumahdollisuutta ei jälleen ollut, eikä myöskään toimivaa nettiyhteyttä. Suihkun puute ei sinänsä haittaa, kun kaikki muutkin haisevat ihan yhtä pahalta.

High campissa aamupalaa ruvetaan valmistamaan viiden maissa. Ajattelimme, että jos kaikki nämä ihmiset ovat viideltä aamupalalla, niin kestää ikuisuus saada aamupala ja trekkipolulla on varmasti ruuhka. Joten tilasimme illalla mukaamme folioon käärittynä chapatia (leipää) ja pari keitettyä kananmunaa. Heräsimme 3.45 aamuyöstä mutustamaan kylmää aamupalaamme. 4.30 pääsimme lähtemään otsalamput otsassa vaeltamaan pilkkopimeään. Täysin pimeässä vaeltaminen vuoren rinnettä pitkin on melko karmivaa, mutta yötaivas tähtineen oli lumoava. Lisäksemme tähän aikaan liikenteessä ei ollut kuin muutama muu. Sateli hiljalleen lunta ja ilma oli hyytävä.

Mitä korkeammalle pääsimme, sen hyytävämmäksi ilma muuttui. Tuuli yltyi. Ohjeistuksena on pyrkiä ylittämään Thorong la pass ennen kymmentä aamulla, koska sen jälkeen tuuli vaan voimistuu. Mietin mielessäni, että minkälainen se tuuli on silloin, kun se on nyt näin kamalaa? Välillä piti pysähtyä puhurin osuessa kunnolla ja pyrkiä vain pysymään paikoillaan. Tuulenpuuskat olivat todella voimakkaita. Lämpösistä lapasista huolimatta sormet olivat aivan jäässä. Varpaatkin olivat turrat. Hengittäminen oli todella raskasta ja eteneminen todella hidasta. Olosuhteet olivat kamalat. Suomalaisina olemme tottuneet kylmyyteen, mutta emme ole ikinä kokeneet mitään tälläistä. Kylmyys pureutui luihin ja ytimiin asti. Kiipeäminen kohti Thorong la passia oli niin kamalaa, että meinasi itku tulla.

Hyvin kelpaa sanonta; “huipulla tuulee”. Teetuvalta lähdössä yrittäen suojautua tuulelta.

Hyvin kelpaa sanonta; “huipulla tuulee”. Teetuvalta lähdössä yrittäen suojautua tuulelta.

Hyviä kuvia ei oikein olosuhteiden pakosta saanut, mutta tässä sitä ollaan!

Hyviä kuvia ei oikein olosuhteiden pakosta saanut, mutta tässä sitä ollaan!

Huipulla oli pieni teetupa, jossa joimme isot kupit todella ylikallista teetä, mutta emme välittäneet. Se oli paras kupillinen teetä ikinä. Istuimme teetuvassa sen aikaa, että sormiin palasi taas tunto. Rehellisesti sanottuna minä olin aivan rikki noususta, että kesti jonkun aikaa, että suostuin liikkumaan yhtään mihinkään. Yksi paikallinen opaskin taisi tulla siihen lopputulokseen, että tuo tyttö näyttää erittäin kärsivältä ja hän kietoi takkinsa minun ympärilleni. Samalla paikalliset oppaat kertoivat, että tämä oli paljon kovempi tuuli, kuin mitä pitäisi olla tähän aikaan aamusta. Hekin valittelivat sään kamaluutta. Teetuvasta ulos tullessa tuuli yritti kaataa kumoon ja täytyi huutaa jos halusi sanoa jotain. Nopeasti parit kuvat ja hiton vikkelään alas! On täysin mahdotonta sanoin kuvailla teille, millaista siellä oli. Se oli samaan aikaan upeinta ja yhtä lailla kamalinta mitä olin tehnyt.

Mutta me teimme sen! Ylitimme Thorong la passin! Siis mikä voittajafiilis! 5416 metrin korkeudessa tuli käytyä ja se on korkealla se!

Tämä oli ehdottomasti vaikein fyysinen koettelemus mitä olen ikinä tehnyt. Enkä kyllä haluaisi tehdä ihan heti vastaavaa. Ehkä aika kultaa muistot aikanaan, mutta nyt se on mielessä vielä hyvin kirkkaana. Onnistuimme kuitenkin siinä mitä lähdimmekin tavoittelemaan. Voimme olla ylpeitä.

Nyt ei enää tarvitse muuta kuin lähteä alaspäin. Jatkamme siitä seuraavassa postauksessa..

wrqefa (1 of 1).jpg





Annapurna circuit - sivutrekki Tilicho-järvelle osa 2.

Tämä postaus on suoraa jatkumoa edellisille postauksille, eli jos haluat kuulla koko tarinan, lue edelliset postaukset!

Tilicho base campissa!

Tilicho base campissa!

On 11. trekkipäivä, ja me olemme Tilicho base campissa (4150m). Olo on hyvä. Korkeus ei aiheuta mitään tuntemuksia. Olemme nukkuneet suhteellisen hyvät yöunet ja herätys pärähtää 5.30 aamulla. On vielä pimeä ja kylmä kun kömyämme aamupalalle. Ruokasali on täynnä nukkuvia trekkaajia, joten syömme aamupalamme “eteistilassa” muutaman muun aamuvirkun trekkaajan kanssa. Auringon noustessa jätämme rinkkamme base campiin säilytykseen ja sidomme vain camel backit selkäämme ja lähdemme nousemaan kohti Tilicho-järveä.

bryjkmbv (1 of 1).jpg
htrytiyöiuly (1 of 1).jpg

Onpas trekkaaminen niin paljon helpompaa ilman rinkkaa selässä! Tämä oli toteamuksemme ensimmäisen puoli tuntisen jälkeen. Kun olimme nousseet yhtä menoa parin tunnin verran ja rupesimme lähestymään 5000 metrin korkeutta, ei homma enää tuntunutkaan helpolta. Koko matka on jatkuvaa, melko rankkaa nousua ja hengittäminen rupeaa olemaan raskasta ohuen ilmanalan vuoksi. Täytyy vain edetä hitaasti ja rauhallisesti ja juoda paljon vettä.

Omasta mielestämme etenimme todella hitaasti, mutta toisten mielestä emme. Paikallinen kaveriporukka ohitti meidät hevosilla alkumatkasta ja me ohitimme heidät kävellen loppumatkasta. He ihmettelivät miten pystymme kävellen etenemään niin nopeasti. Me puhkuimme ja läähätimme ja pysähtelimme noin 40 metrin välein, joten itsestämme ei tuntunut siltä, että meneepäs tämä nousu hyvin.

Toiset menee hevosilla, toiset jalan.

Toiset menee hevosilla, toiset jalan.

no se tilicho-järvihän se!

no se tilicho-järvihän se!

bfgjghbn (1 of 1).jpg
Järveä ympäröi lumipeitteiset vuoret.

Järveä ympäröi lumipeitteiset vuoret.

Noin kahden ja puolen tunnin ylämäen jälkeen saavuimme Tilicho-järvelle. No siinä oli järvi minkä vesi oli niin sinistä, etten ollut ennen moista nähnyt. Järveä ympäröi lumipeitteiset vuorenrinteet ja näky oli aikas upea. Mutta se tuuli! Välillä tuli sellaisia tuulenpuuskia, että hyvä että pystyssä pysyi. Ja se kylmyys! Tuuli teki ilmasta todella kylmän. Meitä oltiin kyllä varoiteltu etukäteen kylmyydestä. Kävelimme ja kuvasimme parin tunnin ajan järven ympäristössä, ja kun sormet ja varpaat rupesivat tuntumaan tunnottomilta kylmyydestä niin oli aika lähteä takaisin alas.

En osaa sanoa kumpi oli pahempaa; järvelle kapuaminen vai sieltä alas tuleminen. Alas päin tuleminen on huomattavasti nopeampaa, mutta kun jarrutellen kävelet alas epätasaista, todella jyrkkää alamäkeä niin polvet ovat äärimmäisen kovilla. Välillä mentiin puolihölkkää alas päin, koska se oli helpompaa polville. Itselläni on vielä heikot ja löysät polvet, joten kipu oli aikamoista alas tullessa ja toivoin vain polvien pysyvän paikallaan.

Kokonaisuudessaan meillä meni noin 6 tuntia koko trekkiin. Saavuimme siis jälleen base campiin vähän keskipäivän jälkeen. Söimme lounaan ja lähdimme kohti Shree karkhaa (3900m), jonne majoittusimme yöksi. Matkaa sinne olisi noin 2,5- 3 tuntia. Tällä välillä oli se viimeksi mainittu maanvyörymä alue, ja olimme kulkemassa sen läpi iltapäivällä, mikä ei ollut ihanteellista. Varoittelut eivät osoittautuneet turhiksi, koska olin hyvin lähellä saada kivestä päähän.

Minä kuljin edellä ja Eemeli oli noin 15 metriä takanani kun kuulin hänen huutavan “Varo!”. Kerkesin vilkaista ylös rinteeseen todetakseni sieltä rymisevän alas hirveää vauhtia pääni kokoisen kiven. Onnekseni se ohitti minut metrin päästä, koska se tuli alas niin nopeasti, etten olisi varmaan kerennyt väistämään sitä, ja se lensi suoraan silmieni edestä pään korkeudella, joten päähänhän se olisi suoraan osunut. Kyllähän siinä säikähti, ja kaikki muutkin trekkaajat polulla jähmettyivät paikoilleen ja jäivät tuijottamaan rinnettä, että tuleeko sieltä vielä muutakin alas. Parin minuutin ajan kukaan ei liikkunut mihinkään. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, eikä lisää kiviä vyörynyt alas. Mutta kyllä; tämä trekkiosuus on vaarallinen!

Tältä näytti maanvyöry-alue.

Tältä näytti maanvyöry-alue.

Shree karkhassa ei ollut kuin pari guest housea ja saavuttuamme sinne, ei huoneita enää ollut. Saisimme nukkua ruokasalissa. No mikäpäs siinä. Ja olipas täynnä koko guest house! Ruokasalissa ei meinannut löytää istumapaikkaa, ja päädyimmekin ahtautumaan muiden reppureissaajien kanssa kamiinan ympärille “sohville”. Ilta kului jälleen kamiinan lämmössä muiden trekkaajien kanssa jutellen. On ihanaa, miten sosiaalisia ja halukkaita tutustumaan muihin kaikki ovat. On mukava kuulla muiden vaelluksista ja juttuja eri maista ja kulttuureista. Nepaliin eksyy vaeltamaan ihmisiä ihan kaikkialta päin maailmaa. Ilmapiiri trekkaajien välillä on hyvin yhteisöllinen. Meidät siirrettiinkin illalla ruokasalista yläkerran huoneeseen nukkumaan viiden muun ihmisen kanssa. Sänkyjä ei ollut, ja patjojakin liian vähän. Mutta mitäpä siitä! Ystävällinen vanhempi kiinalainen herra kiilasi patjansa meidän patjamme kanssa yhteen ja minä sullouduin Eemelin ja tuntemattoman herrasmiehen väliin nukkumaan.

Shree karkhasta jatkoimme seuraavana päivänä jälleen pääreittiä kohti, joka johdattaisi meidät Thorong la passiin. Aluksi olimme ajatelleet jäädä Yak kharkaan (4018m), mutta päädyimmekin jatkamaan vielä seuraavaan kylään; Ledariin (4200m). Hauskaa oli, että vaeltaessa rupesi tulemaan vastaan trekkaajia, jotka olivat jo tuttuja naamoja. Aina toisiamme ohittaessa tuli vaihdettua tervehdyksiä, fiiliksiä ja trekkisuunnitelmia. Monien kanssa tulee edettyä suunnilleen samaa vauhtia, että tulee törmäiltyä vähän väliä.

Korkeus ei muuten vieläkään ole aiheuttanut mitään oireiluja, paitsi rinkka selässä painaessa rinnettä ylös tuntuu happi loppuvan. Hengittäminen on todella raskasta ja eteneminen melko hidasta. Taukoja tuleekin pidettyä vähän väliä, kun täytyy tasata hengitystä. Näissä korkeuksissa ei muuten enää ole niinkään saatavilla lämmintä suihkuvettä ja wifi-yhteyttä ei ole. Ja kun lämmintä vettä ei ole, sitä ei halua suihkuunkaan mennä. On muutenkin jo niin kylmä, niin kylmä suihku ei houkuta yhtään. Aurinkokaan ei paistanut sinä päivänä, joten suunniteltu pyykinpesu jäi välistä, kun eihän ne kuivuisi mihinkään. Niin ja sähköäkään ei sitten ole muualla, kuin hostellin ruokasalissa. Joten otsalamppu koko ajan mukana. Rupesi vielä satamaan hiljalleen luntakin sinä iltana. Voin sanoa, että oli kylmä yö.

Olosuhteet rupesivat olemaan jo melko karut ja karummaksi ne muuttuisivat vielä ylöspäin mentäessä. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Jossain vuorten keskellä.

Jossain vuorten keskellä.

Annapurna circuit - sivutrekki Tilicho-järvelle osa 1

Tämä postaus on suoraa jatkumoa edelliselle Annapurna circuit- postaukselle, eli jos haluat lukea koko jutun alusta loppuun, niin lue ensin edellinen postaus!

hei hei upper pisang! jatkamme matkaamme!

hei hei upper pisang! jatkamme matkaamme!

Upper pisangissa teimme päätöksen lähteä Tilicho-järvelle. Tilicho-järvi on maailman korkein järvi sijaitessaan 4919 metrin korkeudessa! Olemme kuulleet monelta trekin aikana, että se on upea. Pakkohan se on päästä näkemään, kun kerta tänne on tultu!

Tilicho lake trekki on sitä paitsi hyvä tapa akklimatisoida (eli sopeutua korkeaan ilmastoon). Lähdimme Upper pisangista ylempää reittiä kohti Manangia. Tämä reittivalinta alemman Lower pisangin kautta kulkevan reitin sijaan on myös parempi vaihtoehto akklimatisaatiota ajatellen.

rrgfdbv.jpg
åkgljjygjg.jpg

Hyvä akklimatisaatio on todella tärkeää liikuttaessa näissä korkeuksissa. Sairaspäivien ansiosta olemme itseasiassa tasanneet muutenkin jo 2600 metrissä ja 3300 metrissä. Yleensä useat trekkaajat pitävät akklimatisaatiopäivän Manangissa (3540m), eli yhden ylimääräisen lepopäivän. Vaikkakin parasta olisi, että sopeutumispäiviä pidettäisiin aina jokaisen tonnin nousun jälkeen sitten kun ollaan yli 2500m korkeudessa. Kun annat keholle aikaa tottua korkeuksiin, niin vältät varmemmin vuoristotaudin. Vuoristotauti tulee aina ottaa vakavasti. Vuoristotauti oireilee yleensä päänsärkynä, huonovointisuutena, ruokahaluttomuutena ja univaikeuksina. Vakavissa tapauksissa se aiheuttaa sekavuutta, kovaa yskimistä ja hengitysvaikeuksia. Tässä vaiheessa päätimme itse aloittaa ennaltaehkäisevänä lääkityksen; zolamide 125mg kahdentoista tunnin välein, eli aamuin ja illoin. Se on diureetti, eli se lisää virtsan eritystä, eli poistaa nestettä kehosta. Vuoristotauti aiheuttaa ylimääräisen nesteen kertymistä soluihin ja pahimmillaan keho rupeaa keräämään nestettä keuhkoihin tai aivot rupeavat turpoamaan, joten tämä lääke ennaltaehkäisee sitä.

Upper pisangista siis aloitimme jälleen matkamme kohti korkeuksia. Oli 9. trekkipäivä ja se alkoi kamalalla nousulla Ghyarun kylään (3670m). Kapusimme jyrkkää mäkeä ylöspäin noin tunnin ajan. Tuntui, ettei se koskaan lopu. Ghyarusta jatkoimme Ngawalin kylän ohi Bhrakaan (3360m). Yleinen ohjeistus on, että vaella korkealle, nuku alempana. Eli on parempi, että käyt korkeammalla, mutta palaat alempiin korkeuksiin nukkumaan. Tämä reitti sopikin siihen täydellisesti.

kylä keskellä vuoria.

kylä keskellä vuoria.

ghyarussa maisemia ihailemassa.

ghyarussa maisemia ihailemassa.

Bhrakasta olisi ollut lyhyt matka Manangiin, mihin yleensä kaikki tähtäävät, mutta me halusimme jäädä hiljaisempaan ja rauhallisempaan Bhrakaan. Seuraavana aamuna kävelimmekin Manangin läpi kohti Khangsaria (3734m). Tässä vaiheessa alkoi sivutrekkimme kohti Tilicho-järveä, eli poikkesimme normaalilta circuit-reitiltä. Manang vaikutti hieman turistiselta, joten olimme tyytyväisiä valitessamme yöpymispaikan toisaalta. Manangista nappasimme parit kanelipullat mukaan ja jatkoimme matkaa.

Kohti tilicho base campia.

Kohti tilicho base campia.

Heräsimme aikaisin seuraavana aamuna Khangsarissa jatkaaksemme matkaamme kohti tilicho base campia. Tällä trekkiosuudella oli iso maanvyöry-alue, joka olisi parempi ylittää aamusta ennen kuin keskipäivän aurinko lämmittäisi kiviä ylhäällä, mikä saisi ne liikkeelle. Tämä alue tulisi ylittää rauhallisesti, askelia varoen ja pitämällä isompaa väliä trekatessa. Seuraavan ollessa tarpeeksi kaukana edellä kävelevästä, voi hän onnistua paremmin varoittamaan kohti tippuvista kivistä, tai välttämään saman kohdan maanvyörymän ja näin ollen hankkia apua.

Me saavuimme turvallisesti tilicho base campiin (4150m) puolen päivän jälkeen. Tällä trekkiosuudella oli upeat maisemat ja reitti oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Base camp oli ruuhkainen. Siis todella ruuhkainen. Onneksemme saimme vielä sängyt dormi-huoneesta. Monet päätyivät ruokasaliin nukkumaan. Ilta kului mukavasti ruokasalissa kamiinan lämmössä monikulttuurisesta ympäristöstä nauttien.

Seuraavana päivänä lähtisimme kapuamaan kohti Tilicho-järveä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

fuioäöjlhkj.jpg