Annapurna circuit - sivutrekki Tilicho-järvelle osa 2.

Tämä postaus on suoraa jatkumoa edellisille postauksille, eli jos haluat kuulla koko tarinan, lue edelliset postaukset!

 Tilicho base campissa!

Tilicho base campissa!

On 11. trekkipäivä, ja me olemme Tilicho base campissa (4150m). Olo on hyvä. Korkeus ei aiheuta mitään tuntemuksia. Olemme nukkuneet suhteellisen hyvät yöunet ja herätys pärähtää 5.30 aamulla. On vielä pimeä ja kylmä kun kömyämme aamupalalle. Ruokasali on täynnä nukkuvia trekkaajia, joten syömme aamupalamme “eteistilassa” muutaman muun aamuvirkun trekkaajan kanssa. Auringon noustessa jätämme rinkkamme base campiin säilytykseen ja sidomme vain camel backit selkäämme ja lähdemme nousemaan kohti Tilicho-järveä.

bryjkmbv (1 of 1).jpg
htrytiyöiuly (1 of 1).jpg

Onpas trekkaaminen niin paljon helpompaa ilman rinkkaa selässä! Tämä oli toteamuksemme ensimmäisen puoli tuntisen jälkeen. Kun olimme nousseet yhtä menoa parin tunnin verran ja rupesimme lähestymään 5000 metrin korkeutta, ei homma enää tuntunutkaan helpolta. Koko matka on jatkuvaa, melko rankkaa nousua ja hengittäminen rupeaa olemaan raskasta ohuen ilmanalan vuoksi. Täytyy vain edetä hitaasti ja rauhallisesti ja juoda paljon vettä.

Omasta mielestämme etenimme todella hitaasti, mutta toisten mielestä emme. Paikallinen kaveriporukka ohitti meidät hevosilla alkumatkasta ja me ohitimme heidät kävellen loppumatkasta. He ihmettelivät miten pystymme kävellen etenemään niin nopeasti. Me puhkuimme ja läähätimme ja pysähtelimme noin 40 metrin välein, joten itsestämme ei tuntunut siltä, että meneepäs tämä nousu hyvin.

 Toiset menee hevosilla, toiset jalan.

Toiset menee hevosilla, toiset jalan.

 no se tilicho-järvihän se!

no se tilicho-järvihän se!

bfgjghbn (1 of 1).jpg
 Järveä ympäröi lumipeitteiset vuoret.

Järveä ympäröi lumipeitteiset vuoret.

Noin kahden ja puolen tunnin ylämäen jälkeen saavuimme Tilicho-järvelle. No siinä oli järvi minkä vesi oli niin sinistä, etten ollut ennen moista nähnyt. Järveä ympäröi lumipeitteiset vuorenrinteet ja näky oli aikas upea. Mutta se tuuli! Välillä tuli sellaisia tuulenpuuskia, että hyvä että pystyssä pysyi. Ja se kylmyys! Tuuli teki ilmasta todella kylmän. Meitä oltiin kyllä varoiteltu etukäteen kylmyydestä. Kävelimme ja kuvasimme parin tunnin ajan järven ympäristössä, ja kun sormet ja varpaat rupesivat tuntumaan tunnottomilta kylmyydestä niin oli aika lähteä takaisin alas.

En osaa sanoa kumpi oli pahempaa; järvelle kapuaminen vai sieltä alas tuleminen. Alas päin tuleminen on huomattavasti nopeampaa, mutta kun jarrutellen kävelet alas epätasaista, todella jyrkkää alamäkeä niin polvet ovat äärimmäisen kovilla. Välillä mentiin puolihölkkää alas päin, koska se oli helpompaa polville. Itselläni on vielä heikot ja löysät polvet, joten kipu oli aikamoista alas tullessa ja toivoin vain polvien pysyvän paikallaan.

Kokonaisuudessaan meillä meni noin 6 tuntia koko trekkiin. Saavuimme siis jälleen base campiin vähän keskipäivän jälkeen. Söimme lounaan ja lähdimme kohti Shree karkhaa (3900m), jonne majoittusimme yöksi. Matkaa sinne olisi noin 2,5- 3 tuntia. Tällä välillä oli se viimeksi mainittu maanvyörymä alue, ja olimme kulkemassa sen läpi iltapäivällä, mikä ei ollut ihanteellista. Varoittelut eivät osoittautuneet turhiksi, koska olin hyvin lähellä saada kivestä päähän.

Minä kuljin edellä ja Eemeli oli noin 15 metriä takanani kun kuulin hänen huutavan “Varo!”. Kerkesin vilkaista ylös rinteeseen todetakseni sieltä rymisevän alas hirveää vauhtia pääni kokoisen kiven. Onnekseni se ohitti minut metrin päästä, koska se tuli alas niin nopeasti, etten olisi varmaan kerennyt väistämään sitä, ja se lensi suoraan silmieni edestä pään korkeudella, joten päähänhän se olisi suoraan osunut. Kyllähän siinä säikähti, ja kaikki muutkin trekkaajat polulla jähmettyivät paikoilleen ja jäivät tuijottamaan rinnettä, että tuleeko sieltä vielä muutakin alas. Parin minuutin ajan kukaan ei liikkunut mihinkään. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, eikä lisää kiviä vyörynyt alas. Mutta kyllä; tämä trekkiosuus on vaarallinen!

 Tältä näytti maanvyöry-alue.

Tältä näytti maanvyöry-alue.

Shree karkhassa ei ollut kuin pari guest housea ja saavuttuamme sinne, ei huoneita enää ollut. Saisimme nukkua ruokasalissa. No mikäpäs siinä. Ja olipas täynnä koko guest house! Ruokasalissa ei meinannut löytää istumapaikkaa, ja päädyimmekin ahtautumaan muiden reppureissaajien kanssa kamiinan ympärille “sohville”. Ilta kului jälleen kamiinan lämmössä muiden trekkaajien kanssa jutellen. On ihanaa, miten sosiaalisia ja halukkaita tutustumaan muihin kaikki ovat. On mukava kuulla muiden vaelluksista ja juttuja eri maista ja kulttuureista. Nepaliin eksyy vaeltamaan ihmisiä ihan kaikkialta päin maailmaa. Ilmapiiri trekkaajien välillä on hyvin yhteisöllinen. Meidät siirrettiinkin illalla ruokasalista yläkerran huoneeseen nukkumaan viiden muun ihmisen kanssa. Sänkyjä ei ollut, ja patjojakin liian vähän. Mutta mitäpä siitä! Ystävällinen vanhempi kiinalainen herra kiilasi patjansa meidän patjamme kanssa yhteen ja minä sullouduin Eemelin ja tuntemattoman herrasmiehen väliin nukkumaan.

Shree karkhasta jatkoimme seuraavana päivänä jälleen pääreittiä kohti, joka johdattaisi meidät Thorong la passiin. Aluksi olimme ajatelleet jäädä Yak kharkaan (4018m), mutta päädyimmekin jatkamaan vielä seuraavaan kylään; Ledariin (4200m). Hauskaa oli, että vaeltaessa rupesi tulemaan vastaan trekkaajia, jotka olivat jo tuttuja naamoja. Aina toisiamme ohittaessa tuli vaihdettua tervehdyksiä, fiiliksiä ja trekkisuunnitelmia. Monien kanssa tulee edettyä suunnilleen samaa vauhtia, että tulee törmäiltyä vähän väliä.

Korkeus ei muuten vieläkään ole aiheuttanut mitään oireiluja, paitsi rinkka selässä painaessa rinnettä ylös tuntuu happi loppuvan. Hengittäminen on todella raskasta ja eteneminen melko hidasta. Taukoja tuleekin pidettyä vähän väliä, kun täytyy tasata hengitystä. Näissä korkeuksissa ei muuten enää ole niinkään saatavilla lämmintä suihkuvettä ja wifi-yhteyttä ei ole. Ja kun lämmintä vettä ei ole, sitä ei halua suihkuunkaan mennä. On muutenkin jo niin kylmä, niin kylmä suihku ei houkuta yhtään. Aurinkokaan ei paistanut sinä päivänä, joten suunniteltu pyykinpesu jäi välistä, kun eihän ne kuivuisi mihinkään. Niin ja sähköäkään ei sitten ole muualla, kuin hostellin ruokasalissa. Joten otsalamppu koko ajan mukana. Rupesi vielä satamaan hiljalleen luntakin sinä iltana. Voin sanoa, että oli kylmä yö.

Olosuhteet rupesivat olemaan jo melko karut ja karummaksi ne muuttuisivat vielä ylöspäin mentäessä. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

 Jossain vuorten keskellä.

Jossain vuorten keskellä.

Annapurna circuit - sivutrekki Tilicho-järvelle osa 1

Tämä postaus on suoraa jatkumoa edelliselle Annapurna circuit- postaukselle, eli jos haluat lukea koko jutun alusta loppuun, niin lue ensin edellinen postaus!

 hei hei upper pisang! jatkamme matkaamme!

hei hei upper pisang! jatkamme matkaamme!

Upper pisangissa teimme päätöksen lähteä Tilicho-järvelle. Tilicho-järvi on maailman korkein järvi sijaitessaan 4919 metrin korkeudessa! Olemme kuulleet monelta trekin aikana, että se on upea. Pakkohan se on päästä näkemään, kun kerta tänne on tultu!

Tilicho lake trekki on sitä paitsi hyvä tapa akklimatisoida (eli sopeutua korkeaan ilmastoon). Lähdimme Upper pisangista ylempää reittiä kohti Manangia. Tämä reittivalinta alemman Lower pisangin kautta kulkevan reitin sijaan on myös parempi vaihtoehto akklimatisaatiota ajatellen.

rrgfdbv.jpg
åkgljjygjg.jpg

Hyvä akklimatisaatio on todella tärkeää liikuttaessa näissä korkeuksissa. Sairaspäivien ansiosta olemme itseasiassa tasanneet muutenkin jo 2600 metrissä ja 3300 metrissä. Yleensä useat trekkaajat pitävät akklimatisaatiopäivän Manangissa (3540m), eli yhden ylimääräisen lepopäivän. Vaikkakin parasta olisi, että sopeutumispäiviä pidettäisiin aina jokaisen tonnin nousun jälkeen sitten kun ollaan yli 2500m korkeudessa. Kun annat keholle aikaa tottua korkeuksiin, niin vältät varmemmin vuoristotaudin. Vuoristotauti tulee aina ottaa vakavasti. Vuoristotauti oireilee yleensä päänsärkynä, huonovointisuutena, ruokahaluttomuutena ja univaikeuksina. Vakavissa tapauksissa se aiheuttaa sekavuutta, kovaa yskimistä ja hengitysvaikeuksia. Tässä vaiheessa päätimme itse aloittaa ennaltaehkäisevänä lääkityksen; zolamide 125mg kahdentoista tunnin välein, eli aamuin ja illoin. Se on diureetti, eli se lisää virtsan eritystä, eli poistaa nestettä kehosta. Vuoristotauti aiheuttaa ylimääräisen nesteen kertymistä soluihin ja pahimmillaan keho rupeaa keräämään nestettä keuhkoihin tai aivot rupeavat turpoamaan, joten tämä lääke ennaltaehkäisee sitä.

Upper pisangista siis aloitimme jälleen matkamme kohti korkeuksia. Oli 9. trekkipäivä ja se alkoi kamalalla nousulla Ghyarun kylään (3670m). Kapusimme jyrkkää mäkeä ylöspäin noin tunnin ajan. Tuntui, ettei se koskaan lopu. Ghyarusta jatkoimme Ngawalin kylän ohi Bhrakaan (3360m). Yleinen ohjeistus on, että vaella korkealle, nuku alempana. Eli on parempi, että käyt korkeammalla, mutta palaat alempiin korkeuksiin nukkumaan. Tämä reitti sopikin siihen täydellisesti.

 kylä keskellä vuoria.

kylä keskellä vuoria.

 ghyarussa maisemia ihailemassa.

ghyarussa maisemia ihailemassa.

Bhrakasta olisi ollut lyhyt matka Manangiin, mihin yleensä kaikki tähtäävät, mutta me halusimme jäädä hiljaisempaan ja rauhallisempaan Bhrakaan. Seuraavana aamuna kävelimmekin Manangin läpi kohti Khangsaria (3734m). Tässä vaiheessa alkoi sivutrekkimme kohti Tilicho-järveä, eli poikkesimme normaalilta circuit-reitiltä. Manang vaikutti hieman turistiselta, joten olimme tyytyväisiä valitessamme yöpymispaikan toisaalta. Manangista nappasimme parit kanelipullat mukaan ja jatkoimme matkaa.

 Kohti tilicho base campia.

Kohti tilicho base campia.

Heräsimme aikaisin seuraavana aamuna Khangsarissa jatkaaksemme matkaamme kohti tilicho base campia. Tällä trekkiosuudella oli iso maanvyöry-alue, joka olisi parempi ylittää aamusta ennen kuin keskipäivän aurinko lämmittäisi kiviä ylhäällä, mikä saisi ne liikkeelle. Tämä alue tulisi ylittää rauhallisesti, askelia varoen ja pitämällä isompaa väliä trekatessa. Seuraavan ollessa tarpeeksi kaukana edellä kävelevästä, voi hän onnistua paremmin varoittamaan kohti tippuvista kivistä, tai välttämään saman kohdan maanvyörymän ja näin ollen hankkia apua.

Me saavuimme turvallisesti tilicho base campiin (4150m) puolen päivän jälkeen. Tällä trekkiosuudella oli upeat maisemat ja reitti oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Base camp oli ruuhkainen. Siis todella ruuhkainen. Onneksemme saimme vielä sängyt dormi-huoneesta. Monet päätyivät ruokasaliin nukkumaan. Ilta kului mukavasti ruokasalissa kamiinan lämmössä monikulttuurisesta ympäristöstä nauttien.

Seuraavana päivänä lähtisimme kapuamaan kohti Tilicho-järveä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

fuioäöjlhkj.jpg

Annapurna circuit - kuoppainen alku.

Legendaarinen Annapurna circuit! Trekki on kuulemma upea. Sen voi tehdä aika lailla nopeimmillaan 17 päivässä. Itse arvioimme käyttävämme siihen noin 21-24 päivää. Emme hankkineet opasta tai kantajaa. Kannamme itse kaiken tavaramme ja reitti on niin selkeä, että eksyä emme voi. Olemme lukeneet etukäteen circuitista paljon netistä, ja meillä onkin tulosteena mukana neuvot trekkiä varten sekä tietty kunnon kartta.

 kaksi iloista aloittamassa trekin.

kaksi iloista aloittamassa trekin.

Ensimmäisenä päivänä olimme intoa täynnä. Sää oli lämmin ja maisemat upeat. Eikun jalkaa toisen eteen! Ensimmäisenä päivänä trekkasimme koko päivän Bhulbhulesta Syangen kylään. Alkuun homma tuntui ihan helpolta, mutta loppupäivää kohden rinkka rupesi todella painamaan selässä. Lopetettuamme ensimmäisen trekkipäivämme olimme molemmat todella väsyneitä. Joka lihasta särki. Valittuamme majapaikkamme kävimme suihkussa, söimme ja painuimme suoraan pehkuihin seitsemältä illalla. Emme ole ikinä tehneet mitään vastaavaa, joten kroppamme taisivat kokea pienen shokin. Minä olin ruvennut illan aikana myös aivastelemaan ja kurkkua särki hieman. Hitto, flunssa tästä vielä puuttuikin.

 Tästä se lähtee!

Tästä se lähtee!

Seuraavana aamuna kurkkua särki jo enemmän, mutta muuten oloni tuntui ihan hyvältä, joten lähdimme taas jatkamaan matkaa. Näissä korkeuksissa (noin 1000m) lämpötilat ovat oikein miellyttäviä, ja trekata voi hyvin t-paidassa ja shortseissa. Keskipäivällä aurinko jopa tuntuu polttavalta. Lounaalla minä tunsin oloni todella heikoksi ja kurkkua särki niin paljon, etten halunnut edes puhua. Päätimme jättää päivän vaelluksen lyhkäiseksi ja jatkoimme enää pari tuntia seuraavaan kylään; Chyamcheen (1430m) ja jäimme sinne jo puolen päivän jälkeen. Minä painuin suoraan päikkäreille ja heräsinkin vasta illallisaikaan.

Vuoristossa ei pahemmin apteekkeja ole, joten päädyimme lääkitsemään flunssaani teellä, paikallisella yrttiöljyseoksella ja vodkalla (desinfioimaan kurkkua). Illallisella valikoitiin syömiseksi vielä valkosipulikeittoa, jota paikalliset suosittelevat vuoristotaudin ehkäisyyn. Ehkä se auttaisi myös flunssaan?

IMG_20181023_110129.jpg
ssgtru.jpg
 lounaspaikka upeissa maisemissa.

lounaspaikka upeissa maisemissa.

dbdzgn (1 of 1).jpg

En tiedä mikä näistä itsehoito keinoistamme teki tehtävänsä, vai kaikki yhdessä, mutta seuraavana aamuna olo oli hyvä ja energinen, vaikkakin nuhainen ja tukkoisa edelleen. Kurkkua ei kumminkaan enää särkenyt. Päätimme lähteä jälleen liikenteeseen, mutta etenisimme rauhallisesti.

Tähän mennessä olimme nähneet melko niukasti muita trekkaajia, mutta Daraphanissa (1860m) majatalossamme oli monta muutakin trekkaajaa; oli australialaisia, brittejä, espanjalaisia yms. Jouduimmekin ensimmäistä kertaa kunnolla jonottamaan suihkuun. Jääkylmään suihkuun. Tähän mennessä olimme saaneet lämmintä vettä joka kylässä. Suihkuissa on lämminvesi boilerit, joten kuumaa vettä saa kyllä. Vaan ei tässä guest housessa. Sinänsä onneksi, koska kaikki kävivät hyvin pikaisessa suihkussa, joten suihkujono liikkui nopeasti. Lisäksi olimme yllättyneitä wifi- yhteyksien toimivuudesta. Majatalot ovat vaatimattomia ja illat rupesivat olemaan jo melko viileitä, niin että sisälläkin tuli vedettyä jo takki päälle.

Seuraavana aamuna kömmin niiskuttaen ruokasaliin aamupalalle, jossa makasi penkeillä pitkin pituuttaan aussi mies, hänkin niiskuttaen. Huomatessaan minut hän toivotti huomenet ja kysyi vointiani (flunssaisuus oli silminnähtävää).

“I feel epic. You?”

“Splendid..” Kuuluu nuhainen vastaus.

yrtytyu (1 of 1).jpg

Noh, olo ei ollut kovin eeppinen. Kummallakaan meistä. Eemeli taisi napata flunssan minulta itselleen myös. Pääsimme Chameen (2670m) neljäntenä päivänä todetaksemme, että nyt on pakko levätä kunnolla. Jäimme kahdeksi yöksi parantelemaan nuhaamme sängyn pohjalle teen ja kortin lätkimisen merkeissä. Chamessa tosin onneksemme oli apteekki, josta pääsimme ostamaan flunssalääkettä, strepsilsejä sekä varuilta antibiootteja.

 sisätiloissa on jo melko viileää. iltapalaa omassa sängyssä.

sisätiloissa on jo melko viileää. iltapalaa omassa sängyssä.

Chamesta kerkesimme jatkamaan taas vain seuraavan päivän Upper pisangiin (3300m), jonne jäimme jälleen kahdeksi yöksi. Flunssa ei halunnut hellittää ja Eemelin vatsakin oli alkanut temppuilemaan (ruokamyrkytys ehkä?).

Ensimmäinen vaellusviikko oli takana, ja vähän takkuisesti se alkoikin sairastelun takia. Korkeus ei kumminkaan aiheuttanut meille mitään ongelmia. Flunssa aiheutti. Aamut rupesivat olemaan jo huomattavasti kylmempiä ja öisin ei peiton alta halunnut liikkua edes vessaan. Upper pisangissa tosin maisemat sen kuin paranivat, ja mieli pysyi virkeänä, koska olihan tämä nyt aivan upeaa! Trekkipäivän jälkeen on voittajafiilis!

eweasdz.jpg
sgyncvxv.jpg

Seuraavalla viikolla tähdätään yhä korkeammalle. Toivottavasti parempi vointisena. Jatkoa seuraavassa postauksessa!

astjh (1 of 1).jpg