Lähtökuopissa!

Jipii! Työt on lopetettu ja asunnosta on muutettu pois! Viimeisiä viikkoja viedään Suomessa. Olen kuullut jo varmaan miljoona kertaa kysymyksen: “No, mikä fiilis nyt?” Niin on Eemelikin.

grtsht.jpg

No ei me tiedetä mikä fiilis meillä on! Viimeinen työpäivä tuntui ihan samanlaiselta kuin kaikki muutkin työpäivät. Tiedetään ettei olla menossa enää takaisin, mutta kumminkin vaan tuntuu siltä, että ihan kuin olisi jäänyt lomalle ja kumminkin sinne menee takaisin. Vaikea selittää. En tiedä kauanko kestää oikeasti sisäistää se, että emme palaa enää nykyisiin työpaikkoihimme.

Viimeinen työviikko oli muutenkin kaaosta täynnä, kun teimme asunnosta pois muuttoa samalla. Ei siinä kerennyt pahemmin syvällisesti miettimään yhtään mitään. Sitä toivoi vain enemmän tunteja vuorokauteen. Muuttaminen on aina rasittavaa, mutta ennen on voinut vaan kärrätä tavarat vanhasta asunnosta seuraavaan. Nyt kaiken piti vain “kadota” johonkin.

Tuntui ihanalta lähteä omasta asunnosta pois. Outoa, miten ihanalta se tuntuukin. Muutimme kahdeksi viikoksi väliaikaisesti Eemelin äidin olohuoneeseen punkkaamaan. Iso kiitos hänelle siitä!

Olemme tehneet koepakkauksia ja karsineet tavaraa pois uudestaan ja uudestaan. Joka tapauksessa viikon päästä kaikki täytyy mahduttaa niihin rinkkoihin tavalla tai toisella!

Tuntuu muuten hassulta “hyvästellä” ihmisiä. Ihan kuin olisimme lähdössä toiselle planeetalle muiden ulottumattomiin. Olen ollut halattavana ja kiitellyt “onnea matkaan!”- toivotuksista ja toivottanut itsekin hyviä jatkoja asiakkaille ja työkavereille ja kaverien kavereille ja kummin kaiman kissoille. Juoksentelemme ympäriinsä näkemässä kaikkia. Viimeiset viikot Suomessa ovat kyllä melko lailla aikataulutettuja. Perheenjäsen kysyi viimeksi kun näimme: “Mites on loma lähtenyt käyntiin?” Naurahdimme Eemelin kanssa yhteen ääneen; “Mikä loma?!”

No, jottei tässä rupeaisi liikaa valittamiselta tämä homma kuulostamaan, niin on ihana kun on ihmisiä joita haluaa nähdä ja jotka haluavat meitä vielä viimeisiä kertoja nähdä ennen reissuun lähtöä. Eihän sitä tiedä milloin sitä seuraavan kerran sitten taas nähdään. Heidän kaikkien takia juoksentelen mielelläni vähän siellä sun täällä pää kolmantena jalkana!

Olemme kodittomia ja työttömiä nuoria aikuisia. Ja täysin vapaaehtoisesti! Emme tietenkään ikuisesti. Mutta ainakin puoli vuotta voimme elää täysin vapaasti säästöillämme.

Yksi työkaverini (jota tuskin tulen enää näkemään) sanoi minulle viimeisenä yhteisenä työpäivänä; “En aio toivottaa sinulle hyvää loppuelämää, vaan toivotan sen sijaan hyvää uutta elämää!”

Uudelle elämälle! Odotamme jo innolla!

(p.s. Tämä teksti oli hyvin pitkälti täyttä ajatuksenvirtaa näiltä vikoilta viikoilta. Näitä ajatuksia ja fiiliksiä on vaikea pukea mitenkään järkeväksi tekstiksi, joten saatte lukea sen ihan niin kuin se minun päässäni on. Eli melko sekavaa!)