Annapurna circuit - sivutrekki Tilicho-järvelle osa 2.

Tämä postaus on suoraa jatkumoa edellisille postauksille, eli jos haluat kuulla koko tarinan, lue edelliset postaukset!

Tilicho base campissa!

Tilicho base campissa!

On 11. trekkipäivä, ja me olemme Tilicho base campissa (4150m). Olo on hyvä. Korkeus ei aiheuta mitään tuntemuksia. Olemme nukkuneet suhteellisen hyvät yöunet ja herätys pärähtää 5.30 aamulla. On vielä pimeä ja kylmä kun kömyämme aamupalalle. Ruokasali on täynnä nukkuvia trekkaajia, joten syömme aamupalamme “eteistilassa” muutaman muun aamuvirkun trekkaajan kanssa. Auringon noustessa jätämme rinkkamme base campiin säilytykseen ja sidomme vain camel backit selkäämme ja lähdemme nousemaan kohti Tilicho-järveä.

bryjkmbv (1 of 1).jpg
htrytiyöiuly (1 of 1).jpg

Onpas trekkaaminen niin paljon helpompaa ilman rinkkaa selässä! Tämä oli toteamuksemme ensimmäisen puoli tuntisen jälkeen. Kun olimme nousseet yhtä menoa parin tunnin verran ja rupesimme lähestymään 5000 metrin korkeutta, ei homma enää tuntunutkaan helpolta. Koko matka on jatkuvaa, melko rankkaa nousua ja hengittäminen rupeaa olemaan raskasta ohuen ilmanalan vuoksi. Täytyy vain edetä hitaasti ja rauhallisesti ja juoda paljon vettä.

Omasta mielestämme etenimme todella hitaasti, mutta toisten mielestä emme. Paikallinen kaveriporukka ohitti meidät hevosilla alkumatkasta ja me ohitimme heidät kävellen loppumatkasta. He ihmettelivät miten pystymme kävellen etenemään niin nopeasti. Me puhkuimme ja läähätimme ja pysähtelimme noin 40 metrin välein, joten itsestämme ei tuntunut siltä, että meneepäs tämä nousu hyvin.

Toiset menee hevosilla, toiset jalan.

Toiset menee hevosilla, toiset jalan.

no se tilicho-järvihän se!

no se tilicho-järvihän se!

bfgjghbn (1 of 1).jpg
Järveä ympäröi lumipeitteiset vuoret.

Järveä ympäröi lumipeitteiset vuoret.

Noin kahden ja puolen tunnin ylämäen jälkeen saavuimme Tilicho-järvelle. No siinä oli järvi minkä vesi oli niin sinistä, etten ollut ennen moista nähnyt. Järveä ympäröi lumipeitteiset vuorenrinteet ja näky oli aikas upea. Mutta se tuuli! Välillä tuli sellaisia tuulenpuuskia, että hyvä että pystyssä pysyi. Ja se kylmyys! Tuuli teki ilmasta todella kylmän. Meitä oltiin kyllä varoiteltu etukäteen kylmyydestä. Kävelimme ja kuvasimme parin tunnin ajan järven ympäristössä, ja kun sormet ja varpaat rupesivat tuntumaan tunnottomilta kylmyydestä niin oli aika lähteä takaisin alas.

En osaa sanoa kumpi oli pahempaa; järvelle kapuaminen vai sieltä alas tuleminen. Alas päin tuleminen on huomattavasti nopeampaa, mutta kun jarrutellen kävelet alas epätasaista, todella jyrkkää alamäkeä niin polvet ovat äärimmäisen kovilla. Välillä mentiin puolihölkkää alas päin, koska se oli helpompaa polville. Itselläni on vielä heikot ja löysät polvet, joten kipu oli aikamoista alas tullessa ja toivoin vain polvien pysyvän paikallaan.

Kokonaisuudessaan meillä meni noin 6 tuntia koko trekkiin. Saavuimme siis jälleen base campiin vähän keskipäivän jälkeen. Söimme lounaan ja lähdimme kohti Shree karkhaa (3900m), jonne majoittusimme yöksi. Matkaa sinne olisi noin 2,5- 3 tuntia. Tällä välillä oli se viimeksi mainittu maanvyörymä alue, ja olimme kulkemassa sen läpi iltapäivällä, mikä ei ollut ihanteellista. Varoittelut eivät osoittautuneet turhiksi, koska olin hyvin lähellä saada kivestä päähän.

Minä kuljin edellä ja Eemeli oli noin 15 metriä takanani kun kuulin hänen huutavan “Varo!”. Kerkesin vilkaista ylös rinteeseen todetakseni sieltä rymisevän alas hirveää vauhtia pääni kokoisen kiven. Onnekseni se ohitti minut metrin päästä, koska se tuli alas niin nopeasti, etten olisi varmaan kerennyt väistämään sitä, ja se lensi suoraan silmieni edestä pään korkeudella, joten päähänhän se olisi suoraan osunut. Kyllähän siinä säikähti, ja kaikki muutkin trekkaajat polulla jähmettyivät paikoilleen ja jäivät tuijottamaan rinnettä, että tuleeko sieltä vielä muutakin alas. Parin minuutin ajan kukaan ei liikkunut mihinkään. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, eikä lisää kiviä vyörynyt alas. Mutta kyllä; tämä trekkiosuus on vaarallinen!

Tältä näytti maanvyöry-alue.

Tältä näytti maanvyöry-alue.

Shree karkhassa ei ollut kuin pari guest housea ja saavuttuamme sinne, ei huoneita enää ollut. Saisimme nukkua ruokasalissa. No mikäpäs siinä. Ja olipas täynnä koko guest house! Ruokasalissa ei meinannut löytää istumapaikkaa, ja päädyimmekin ahtautumaan muiden reppureissaajien kanssa kamiinan ympärille “sohville”. Ilta kului jälleen kamiinan lämmössä muiden trekkaajien kanssa jutellen. On ihanaa, miten sosiaalisia ja halukkaita tutustumaan muihin kaikki ovat. On mukava kuulla muiden vaelluksista ja juttuja eri maista ja kulttuureista. Nepaliin eksyy vaeltamaan ihmisiä ihan kaikkialta päin maailmaa. Ilmapiiri trekkaajien välillä on hyvin yhteisöllinen. Meidät siirrettiinkin illalla ruokasalista yläkerran huoneeseen nukkumaan viiden muun ihmisen kanssa. Sänkyjä ei ollut, ja patjojakin liian vähän. Mutta mitäpä siitä! Ystävällinen vanhempi kiinalainen herra kiilasi patjansa meidän patjamme kanssa yhteen ja minä sullouduin Eemelin ja tuntemattoman herrasmiehen väliin nukkumaan.

Shree karkhasta jatkoimme seuraavana päivänä jälleen pääreittiä kohti, joka johdattaisi meidät Thorong la passiin. Aluksi olimme ajatelleet jäädä Yak kharkaan (4018m), mutta päädyimmekin jatkamaan vielä seuraavaan kylään; Ledariin (4200m). Hauskaa oli, että vaeltaessa rupesi tulemaan vastaan trekkaajia, jotka olivat jo tuttuja naamoja. Aina toisiamme ohittaessa tuli vaihdettua tervehdyksiä, fiiliksiä ja trekkisuunnitelmia. Monien kanssa tulee edettyä suunnilleen samaa vauhtia, että tulee törmäiltyä vähän väliä.

Korkeus ei muuten vieläkään ole aiheuttanut mitään oireiluja, paitsi rinkka selässä painaessa rinnettä ylös tuntuu happi loppuvan. Hengittäminen on todella raskasta ja eteneminen melko hidasta. Taukoja tuleekin pidettyä vähän väliä, kun täytyy tasata hengitystä. Näissä korkeuksissa ei muuten enää ole niinkään saatavilla lämmintä suihkuvettä ja wifi-yhteyttä ei ole. Ja kun lämmintä vettä ei ole, sitä ei halua suihkuunkaan mennä. On muutenkin jo niin kylmä, niin kylmä suihku ei houkuta yhtään. Aurinkokaan ei paistanut sinä päivänä, joten suunniteltu pyykinpesu jäi välistä, kun eihän ne kuivuisi mihinkään. Niin ja sähköäkään ei sitten ole muualla, kuin hostellin ruokasalissa. Joten otsalamppu koko ajan mukana. Rupesi vielä satamaan hiljalleen luntakin sinä iltana. Voin sanoa, että oli kylmä yö.

Olosuhteet rupesivat olemaan jo melko karut ja karummaksi ne muuttuisivat vielä ylöspäin mentäessä. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Jossain vuorten keskellä.

Jossain vuorten keskellä.